Aloittakaamme alusta: Saamelaiset, aukko Suomen yleissivistyksessä

Itsenäisyyspäivän aaton tervehdys

Päätin perustaa uuden blogin. Jos joku vielä muistaa, kirjoitin vuosina 2012-2014 kärttyisiä ja vähemmän kärttyisiä tekstejä Namaheapmi -nimisessä blogissa. (Se on edelleen pystyssä, mutta en aio enää päivittää sitä, ja siirrän piakkoin vanhat tekstit tänne arkistoon.) Ihan alusta en aio kuitenkaan aloittaa. Yksi omasta mielestäni tärkeimmistä blogin anneista on ollut yksinkertainen luku- ja kirjallisuuslista joko suoraan netistä tai useimmista kirjastoista löytyvistä teoksista, joista löytää perustietoa saamelaisista sekä jonkin verran alkuperäiskansa-asioista.

Myös: Jo ammoisista ajoista, kun asensin erään saamelaisyhdistyksen hallituksen jäsenenä yhdistyksen sivuille kävijämittarin, haetuin ja vierailluin yksittäinen sivu on ollut ”Tietoa saamelaisista”. Eikä se edes ole mikään hulppea hypertiivistetty tietopaketti, vaan hyvin vapaamuotoinen ja kipeästi päivitystä ja lähdeviitteitä kaipaava tekstinpätkä. Perusfaktat toki tulevat ilmi, ja niidenkin tarve on ilmiselvä ja huutava.

Namaheapmi-blogissa lukulista ei päässyt luetuimpien joukkoon (ykköspaikan kahmaisi ansaitusti teksti Eksotiikkaa etsimässä: Hymyhuulet, karvamarketit ja Helsingin hipsterit), mutta kuudenneksi sentään.

Kopioinkin vanhasta blogistani lukulistan tänne vain pienin muutoksin, koska se on valitettavan tarpeellinen lähes jokaiselle ei-saamelaisille, ja väittäisin että myös suurimmalle osalle saamelaisista. Valtaväestön kanssa tekemisiin joutuessaan saamelaisaktivisti tai muu yhteiskunnallinen toimija joutuu tänäkin päivänä pitämään keskustelukumppanille, haastattelijalle tai neuvottelukunnalle joka tapaamisen alussa pikaisen perustietoiskun, jota varten aktivisti Jenni Laiti toivoi Facebookissa* ”Miten kertoa viimeiset 10 000 vuotta tunnissa?” -kurssia. Laiti kommentoi omassa statuksessaan vasta ilmestynyttä, omituisen sensaatiohakuista Nyt.fi-juttua, jossa puhuttiin mm. Suohpanterrorista ja muusta tämän hetken saamelaisaktivismista. Itse haastattelu vei monta tuntia haastattelijan huonojen perustietojen vuoksi. Laiti jatkoi:

”Valitettavasti tämänkin kaiken jälkeen jutussa on virheitä, niin kuin jo ruukaa. Toimittajaystäväni neuvoi, että en voi kirjoittaa juttua uudestaan, vain korjata pahimmat virheet, jonka tietysti tein. Ja näin ne päivät menee. Ei vain minun, mutta monen muun. Opetamme suomalaisille saamelaisista. Se vie voimia ja aikaa emmekä enää sen jälkeen ehdi/pysty/jaksa edistää omia asioitamme.”

Tilanne on tuttu kaikille saamelaisasioiden kanssa vähänkin toimineille saamelaisille, ja muillekin. Paine selittää ja taustoittaa on valtava, jo alaikäisten lasten kohdalla. Ruotsin puolella Saamelaiskäräjät on panostanut nettiin, ja Samer.se on hyvinkin käyttökelpoinen tietopaketti. Suomessa Saamelaiskäräjien Nuorisoneuvosto on yrittänyt vastata tähän, ja aloittanut juuri Ofelaš- eli ns. Tiennäyttäjä-toiminnan, johon Norjan mallia mukaillen palkataan vuosittain pari saamelaista nuorta kiertämään kouluissa puhumassa saamelaisuudesta. Tämä on todennäköisesti ensimmäinen tai jopa ainoa kosketus elävään nykypäivän saamelaisuuteen, jonka moni ei-saamelainen lapsi tulee saamaan, ja Suomessa toiminta on rajattu Lapin kouluihin.

Kuitenkin saamelaisten asiat ovat hyvin pitkälti Arkadianmäen käsissä, johon suurin osa kansanedustajista valitaan saamelaisalueen ulkopuolelta. Esimerkiksi tällä hetkellä istuvista Lapin kansanedustajista vain Heikki Autto (kok.) on kotoisin saamelaisalueelta. Muuten Lapin kansanedustajat ovat lähinnä Rovaniemeltä, jotkut jopa Lapin ulkopuolelta. Myös valtakunnalliset mediat kirjoittavat saamelaisasioista aivan omasta näkökulmastaan, ja saamelaisten oma ääni kuuluu tuskin missään, kun Märät säpikkäät eivät ole enää tuotannossa. Tieto ja dialogi eivät tunnu pääsevän lähellekään niitä, jotka sitä eniten tarvitsisivat.

Mikään maailman tiennäyttäjä tai tv-hupailu ei pysty täyttämään valtavaa tietopulan syöveriä, joka avautuu jo Suomen perusopetuksessa. Saamelaiset hädin tuskin mainitaan kouluopetuksessa, vaikka ensimmäisinä asutimme tämän maan ja jätimme siihen jälkemme etelää myöten,** eikä lapsille kerrota muuta kuin ehkä sen verran, että me asumme Lapissa ja juoksemme porojen perässä. Asiallisen, rehellisen tiedon puute on vahingollisten stereotyyppien ja uskomusten hedelmällisin kasvualusta. Moni suomalainenkin tajuaa tämän. Epäsuhtaa kuvanneekin erityisen hyvin se, kun Eero Vainio (sd.) kysyi aikanaan eräässä keskustelussa, että eikö esimerkiksi pohjoismaiset saamenkieliset tv-uutiset voitaisi valjastaa opetustarkoituksiin, siis valtaväestöä palvelemaan.

Monilla valtaväestön edustajilla löytyy kyllä ideoita, miten ja missä tietoa kuuluisi jakaa. Outoa kyllä, en ole vielä kuullut yhdenkään mainitsevan tosissaan opetussuunnitelman ja muiden sosiaali-, terveys- ja sivistyspalveluiden rukkaamista. Kyse ei ole pelkästään opetussisällöistä, vaan siitä, että saamelaiset tulisivat huomioiduiksi jo suunnitteluvaiheessa paitsi kansana, josta muidenkin kansalaisten kuuluu tietää jotain, myös palveluiden käyttäjinä, kansalaisina ja veronmaksajina, joilla on oikeus asialliseen ja rehelliseen tietoon omasta taustastaan sekä kulttuurisensitiiviseen palveluun omalla äidinkielellään. Siis siihen, mitä suomenkieliset suomalaiset jo saavat.

Jostain syystä todistustaakka ja koulutusvelvollisuus kääntyvät aina, kerta toisensa jälkeen, saamelaisille — tilanteessa, jossa OKM tosissaan ehdotti Saamelaiskäräjiä rahoittamaan Saamen kielikaltion toimintaa omasta budjetistaan, ja lasten kielipesien rahoitus on jokavuotisen taistelun takana. Millä tässä rupeaa kouluttamaan seitsemää miljoonaa tainaa ja teuvoa, kun resursseja ei tahdo herua edes muutamalle tuhannelle? No, mutta onhan meillä jo kulttuuri-itsehallinto!

Saamelaiskäräjien hallinnon ja ylipäänsä saamelaisten kulttuuritoimintojen aliresursointi sekä yleinen tietämättömyys koko elimen tehtävistä jääkööt kuitenkin jonkin toisen kirjoituksen aiheeksi. Palataan Jenni Laitin haastatteluun. Valmis juttu ei sinänsä ole huonoin lukemani, ja pesee monet muut, mutta tässäkin journalisti oli lähtenyt työhön valmiilla ennakko-oletuksilla, että tietää jo mistä esimerkiksi Suohpanterrorissa on kyse.

Yle Sápmin johtajan Pirita Näkkäläjärven mukaan eräänkin YS:n haastateltavan mielestä oli mukavaa antaa heille haastatteluita, koska Yle Sápmi tuntee kontekstin valmiiksi, eikä ihmisen tarvitse lahjoittaa toimittajalle monta tuntia ilmaista taustatutkimustyötä sekä kuluttaa vielä jälkikäteen aikaansa loputtomaan asiavirheiden korjailuun. Suomalaisen median suhtautuminen saamelaisiin on myös oman kokemukseni mukaan pääasiassa vain päällisin puolin journalistinen — parodialehti Lehteä lainatakseni, faktat seuraavat perässä. Jos seuraavat.

Saako saamelainen hengittää?

Pohjimmiltaan kyseessä on raaka resurssikysymys. Tiedon jakaminen ja jatkuva palkaton työ suuren yleisön tiedonpulan korjaamiseksi uuvuttavat niin tavallisia saamelaistallaajia, aktivisteja kuin poliitikkojakin. Helsinkiläinen toimittaja taas pääsee paljon helpommalla, kun saa lähdeviitteet valmiina tekemättä itse taustatyötään ja voi sieltä sitten napsia omaan fokukseensa sopivimmat palat. Saamelaisaktiivit ja kulttuurityöläiset palavat loppuun yrittäessään tehdä parhaansa ja mahdollisimman monipuolisesti, koska resurssit eivät riitä edes oman kansan palvelemiseen, mutta samaan aikaan tietoa, elämyksiä, kohtaamisia janoaa loputon jono ei-saamelaisia, joiden googlettamiskyky ottaa hatkat heti kun puhutaan saamelaisista.

On puuduttavaa ja kuluttavaa vastailla kerta toisensa perään samoihin kysymyksiin, korjata samoja ennakkoluuloja ja asiavirheitä, ja joutua jatkuvasti vastuuseen toisten tietämättömyydestä. Valtaväestön kulttuuri ei myöskään rohkaise ihmisiään olemaan itse aktiivisia tiedonhaussaan, ehkä koska Suomihan on jo tasa-arvoinen ja meillä on kaikilla samat oikeudet. Tämä heijastuu kouriintuntuvasti päätöksenteon ja lainsäädännön korkeimmalle tasolle, mutta kaikista akuuteimmin se tuntuu tietysti henkilökohtaisissa kanssakäymisissä.

Saamelaisuuskaan ei takaa, että henkilöllä olisi jonkinlaiset perustiedot kohdallaan. Selvitin eräällä sunnuntaipäivällisellä kaupunkilaisserkuille, että saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmässä ei olla jätetty tai jättämässä pois saamelaisalueen ulkopuolella asuvia, tai suljettu tai sulkemassa kaikki kieliä taitamattomia ulkopuolelle. Jouduin myös selittämään nykyisen saamelaismääritelmän kielivaatimuksen (löytyy ihan ilmaiseksi netistä!) ja korkeakoulujen saamenkielisten hakukiintiötä, joka ei todellakaan ole saamelaiskiintiö. Ja niin edelleen. Kyseiset sukulaiset olivat ”kuulleet juttuja” tai lukeneet Inarilaista, joka on jotakuinkin sama asia. Muuta tietolähdettä ei ollut.

Tiedon puute vaivaakin akuuteimmin saamelaisia, ja vaikeuttaa heidän oikeuksiensa toteutumista. Miten voi hakea jotain, mistä ei ole edes kuullut? Tiedon puute saamelaisten omasta historiasta tekee varsinkin saamelaisnuoret ja -lapset entistä alttiimmiksi rasististen stereotyyppien haitoille ja disinformaatiolle, ja nävertää heidän kulttuurista itsetuntoaan. Tiedon puute jo olemassa olevista oikeuksista ja neuvottelumekanismeista heikentää jo tämänkin vuoksi kaikkien saamelaisten oikeusturvaa. Oikeusturva rapistuu entisestään, kun päättäjät julkisesti pitävät saamelaisten oikeuksia ja niitä valvovia kansainvälisiä sopimuksia ja lakeja tyhjänä liirumlaarumina.

Samaan aikaan toisaalla joka ainoa saamelaisaktiivi, joka yrittää saada äänensä kuuluviin edes jonkinlaisessa oikeassa kontekstissa joutuu kuluttamaan tuntitolkulla omaa aikaansa luennoimalla saamelaisasioista ihmisille, jotka eivät arvosta meitä edes sen vertaa, että googlettaisivat vähän etukäteen. Saamelaisten resurssit, siis raha ja henkilötyötunnit (samoin kuin maamme, vetemme ja vaatteemme), ovat nykytilanteessa jonkinlaista vapaata riistaa, ja saamelaisia itseään koulutetaan jo pienestä pitäen ymmärtämään ja selittämään ja täten kuluttamaan itsensä loppuun valtaväestön loputtomia tarpeita tyydyttäessään.

Nyt-liitteen juttu saikin muutamassa tunnissa yli 100 kommenttia, joista yli puolet olivat kuin suoraan jostain rasistitrolli-robotista automaatilla suollettuja. Suhtautuminen saamelaisiin on hyvin tunneperäistä, ei tietoon pohjautuvaa: tietämättömyyden aukko täyttyy Suomessa rasistisesta folkloresta, joka on suoraan peräisin 1930-luvulta. Argumentit, nimitykset, stereotyypit eivät ole sen koommin päivittyneet. Yhteiskunta voi muuttua ja rasismin rakenteelliset ilmenemismuodot voivat hienostua yhä näkymättömämmiksi, mutta saamelaisten henkilökohtaisesti, välittömästi kohtaama rasismi ei. Eikä valtaväestöllä ole suurta painetta puuttua siihen, edes siivoamalla kommenttipalstoja.

Tein lukulistan, jotta kellä hyvänsä olisi mahdollisuus tutkia asioita omalla ajallaan vaivaamatta minua tai ketään muuta saamelaista henkilökohtaisesti. Toivon samaa edelleen. Osa viitatuista teksteistä ja teoksista ovat (olleet) myös oppimateriaalina Oulun yliopistossa Giellagas-instituutissa saamelaisten historian johdantokurssilla. Käyttäkää näitä resursseja! Kirjastoja ja nettiä! Uhmatkaa rajojanne! Maailma on avoinna.

Lukemista:

*) Facebook-lainauksia käytetty keskustelijoiden luvalla.

**) Saamelaiset keksivät myös saunan ja sukset. Ihan totta!

Advertisements